Home > Kulttuuri > Lordi Euroviisujen jälkeen

Lordi Euroviisujen jälkeen

February 20th, 2016

Aikaisemmin Suomi oli hyvinkin tottunut nollapisteisiin Euroviisukilvassa – olimme pitkään historiallinen erikoisuus maana, joka ei ollut koskaan voittanut kisoissa.

Vuonna 2006 Suomi ryhdistäytyi ja lähetti viisuihin Lordin, joka yllätti kisoissa täysin metallimusiikilla erikoisine puvustoineen. Kaikki eivät tietenkään olleet ihastuneita hirviöihin, mutta finaali-iltana Euroviisuissa omantakeisuus miellytti äänestäjiä ja Lordi voitti koko kilpailun. Hirviöiden voitosta lähtien yksilöllisyyttä on etsitty viisuissa parrakkaiden neitojen ja vaikka minkä muun kikan avuin.
Kuuluisuus ei ole kevyt taakka kantaa edes metallin kovettamilla hirviöhartioilla. Viisuvoiton jälkeen keikat ja esiintymiset usein lisääntyvät usein huomattavasti ainakin joksikin aikaa, ja useilla loppuu puhti kesken voittokiertueen. Miten Lordi on selviytynyt tästä huomiosta?

Lordin maine ei ole viisuvoiton jälkeenkään hiipunut maailmalla, sillä bändi on ollut siitä lähtien melkeinpä jatkuvasti kiertueilla. Bändi on tuskin ehtinyt kotona käymään koko kymmenen vuoden aikana. Esiintyminen ei siis jäänyt yhden illan ihmeeksi, sillä Lordi ja kumppanit ottavat taiteensa vakavasti. Hirviöasut peittävät yhä bändin jäsenten henkilöllisyyden ja heviteatteri jatkuu edelleen pitkänä keikkalistana maailmalla.

Lordi pusersi useita albumeja Euroviisujen jäkeen, sillä menestyvä bändi ei jatka matkaansa yhden kuuluisan levyn ansiosta. Levyjä ilmestyi tiuhaan ja tasaisesti aina vuoteen 2014 asti, ja näistä viimeisin, Scare Force One, olikin varsinainen hitti.

Nyt bändi työskentelee jälleen uusien levytysten parissa. Albumia odotellaan juhlavuoden kunniaksi, sillä tänä vuonna Lordin Euroviisuvoitosta on kulunut pyöreät 10 vuotta. Bändillä onkin pitänyt kiirettä myös haastattelujen, erityiskonserttien sekä näyttelyiden merkeissä.

Categories: Kulttuuri Tags: